Unelma vuoresta.

Unelma vuoresta.

Unelma oikeasta kiipeilystä.
Vaikka boulderointi on loistava harrastus ja pirkanmaalta löytyy muutamia ihan mukavia köysikallioitakin tuntuu, että on hankalaa tituleerata itseään kiipeilijäksi jos kiipeilykokemus rajoittuu vain näihin matalanmaan kiviin ja kukkuloihin. Tämähän on siis vain omassa päässä oleva ongelma. Vaikeaakin kiivettävää suomesta riittää jo niin ettei haasteet ihan heti lopu, jos koskaan. Kuitenkin takaravoissa on kuva mäestä jonka päälle ei tarvitse etsiä sitä vaikeinta reittiä vaan jo ajatus helpoimman polun kulkemisesta saa sykkeen kohoamaan.
Siitä se ajatus sitten lähti, mutta mikä olisi se minun vuoreni? Tällä hetkellä ajatus on keskittynyt Matterhornin ympärille. Olisiko minusta Matterin huipulle? No ensin pitää opetella kiipeämään.

Kurssiksi valikoitui Peter Reuterin Alppikiipeily- ja jäätikkökurssi Narvikissa.
Kesät on viime vuosina mennyt aikalailla muutenkin tuolla pohjoisessa joten muu loma oli helppo suunnitella kurssin ympärille.

Kurssin päivä 0 (lähestyminen moottorimarssina Tre-Abisko)

Janika lähti kurssini ajaksi tutkimaan kungsledeniä joten Abisko oli hyvä yhteinen nukkumapaikka ennen molempien reissuja. Tienvarresa on useampi hyvä paikka jonne teltan voi pystyttää ja jossa on wc mahdollisuus. Me valitsimme kuitenkin "luksus"majoituksen ja pystytimme telttamme Björkliden camping alueelle jossa pääsisimme suihkuun. Saunakin kuului teltan hyvin huokeesseen hintaan 150sek mutta se oli jo kiinni kun saavuimme perille.

 Campingin huoltorakennuksessa oli myös matala "boulderluola"

Kurssin päivä 1

Aamulla kunnon aamupala vielä Abiskon turistikeskuksessa ja Janikalle heipat, jonka jälkeen tunnin ajomatka Narvikin rautatieasemalle, jossa tapaaminen oli 9.30 Norjan aikaa. Pientä sähläystä aiheutti kun allekirjoittanut ei muistanut tankata Abiskossa ja Narvikin shell ei suostunut yhteistyöhön korttini kanssa. No auto saatiin tankattua kyllä matkalla ja tuli ostettua autopesukin kaupanpäälle. Note to self: Ne summat siinä automaatissa ei ole katevarauksia. Myös auttavasta ruotsin kielen taidosta ei olisi haittaa. Matka jatkui tankkausseikkailun jälkeen kohti Storsteinsfjellettiä josta alkaisi nousu perusleiriin. Perusleiriin nousu hieman mietitytti koska olin ollut kipeänä koko edellisen viikon ja keuhkot olivat edelleen täynnä limaa. Nousu ei kuitenkaan ollut niin paha kuin luulin ja noustessa opittiinkin heti yksi alppikiipeilun tärkeimmistä asioista. Ei pidä hötkyillä.  Siispä kamat kasaan ja perässä mars.

Perusleirissä olimme perillä noin kello 14 jonka jälkeen majoitteet pystyyn ja ruokaa. Leirin pystytyksen jälkeen kävimme harjoittelemassa kävelyä niin kivikossa kuin jäätiköllä rautojen kanssa. Porattiin jääruuveja sekä alaspäin tullessa harjoiteltiin self arrestia pitkällä lumirinteellä. Eli kesäreissun tavoite saavutettu. Lunta löydetty.
Leiriin palattiin noin klo 19 ja väsymystila oli jo kohtalainen. Silmät olikin ummeesa jo hyvän aikaa ennen yhdeksää.

Kurssin päivä 2

Päivä alkoi normaaleilla toimilla, eli päiväruuan tekemisellä. Voi oli sulanut automatkalla pahasti ja metukka oli sen verran hikisen näköistä, että leipä tarvikkeet jäi parkkipaikalle. Keitintä tuskin kannattaa jäätikölle raahata, joten ruokailuun piti keksiä jotain ratkaisuja. Siispä vaihdoin aamupalan ja lounaan paikkoja. Aamupalana nautinkin lihapataa 600 kilokalorin edestä. Tämä oli kuulemma herättänyt naapuriteltalla ihmetystä ja niin oli mahakin ihmeissään. Mukaan jäätikölle lähti sitten aamupala mysli ja 0.7l keitettyä vettä lounaaksi, suklaata sekä kiipeilyyn tarvittavat valjaat, raudat ja hakku. Vaatteeksi bergansin kesävaellushousut, joissa on tuulketusaukot koska leirissä oli kuuma, t-paita, kevyt fleece ja kuoritakki.

Ennen jäätikölle menoa opettelimme hyvän tovin köysistön rakentamista ja solmuja. Samalla roiski vähän vettä ja kun tässä vaiheessa oli kaikki vaatteet päällä ja paleli niin alkoi hieman mietityttämään, että kuinkas hauskaa tuolla märällä jäätiköllä onkaan. No onneks ne kuorihousut on siellä teltassa.
Kun solmut oli opeteltu siirryimme jäätikön reunalle ja muodostimme köysistöt.
Peterillä on hauska (ja toimiva) tapa opettaa, hän ensin kertoo teorian ja niin kuin hän itsekkin muutaman kerran kurssilla pilke silmäkulmassa totesi "Nyt me annetaan teidän tehdä niin kauan kun se alkaa näyttään vaaralliseslta"  Tämä siis tarkoitti että Eero pääsi heti johtamaan köysitöämme. Ja ilmeiseti oppi oli mennyt perille kun tekemiseen ei tarvinut puuttua.

Kuva: Fredrik Aspö

Tauko lykättiin mahdollisimman pitkälle mikä oli hyvä koska ylhäällä ollaan kuitenkin vasta puolessa välissä. Maha tosin tosin oli tuhdista aamupalasta huolimatta erimieltä. Jäätiköllä oli onneksi niin jäätävän hyvät maisemat, että nälkää ei paljon huomannu. Ja liikkeesäkin pysyttiin niin ei kylmä pässyt pelosta huolimatta yllättämään. Tauolla kuitenkin huomasin, että saattoi olla hieman nälkä kun kädet hieman täristen hävisi aamupala mysli ja kaakao ennen kun muut oli kunnolla kerennyt kaivaa eväitään. Jäljelle jäävää suklaapatukkaa ei siis pidä ahmia heti perään.

Jäätiköllä tosiaan voi olla märkää. Kuorihousut ja istuinalusta ei välttmättä ole huono ratkaisu.

Ruokailun jäkeen päästettin minut vetämään köysistöämme joka oli jo hieman jännittävääkin. Lumi osa alkoi jäätiköllä tuosta taukopaikan kohdalta, joka tarkoittaa sitä että nyt railot olisivat vain piilossa siellä alla. Niitä kuitenkin pystyttiin nyt välttelemään ja kukaan ei pudonnut lumen läpi (ainakaan kokonaan). Itse tosin onnistuin kompuroimaan rinneosuudella muutaman kerran omiin rautoihini. Ei ole hevosmiehen vikaa kun jalat kolisee toisiinsa.

Kuva: Fredrik Aspö

Storsteinsfjellet

Huipullekkin päästiin. Maisemat oli sen verran pilvessä että kauheasti ei kuvattavaa ollut. Tosin pilvien sijainnnista pääteltynä ylhäällä oli paljon mukavampaa kuin leirissä.

Hyvä ruoka. Parempi mieli.

Pilvessä.

Leirisä odottikin sitten seuraavanlainen näky. Mukavan kostea pilvi oli asettunut seuraksemme. No hyvä ruoka oli todellakin parempi mieli eikä hieman nihkeäksi kostunut makupussikaan haitannut. Unta ei reissun aikana kauheesti tarvinut houkutella.


Kurssin päivä 3


Kolmannen päivän aamupäivä harjoiteltiin leirin viereisellä lumikentällä railopelastusta. Jonka jälkeen lounas, leirin pakkaus ja siirtymien autoille sekä autoilla muutaman tunnin matka seuraavaan leiriin Skutvikkiin Hammaroyaan. Leirissä olis voinut olla hetken aikaakin. Taimenia sisältävä järvi teltan toisella puolella ja sporttikallio toisella puolella. Kalastavana kiipeilijänä tänne tulee varmasti palattua jos vaan satun edes 100km säteelle.

Kurssin päivä 4Aamulla pakattiin leiri ja siirryimme autoilla kohti päivän nousua Hamaroyskaftettettia. Mikä kuitenkin jäi tällä kertaa väliin jatkuvan sateen takia. Voi olla, että en olis tuntenut oloani kovin kotoisaksi kuvan märällä ja liukkaalla seinällä vesisateessa. Kolonnamme kääntyi siis kohti lofoottien lauttaa ja parempia säitä.

Hammaroyskaftet

 Lofotien lautalla kävimme läpi kiipeilyn turvallisuutta, kiipeilykirjallisuutta, kiipeilykirjallisuuden turvalllisuutta sekä karttoja. Ja saattoi siellä alkaa ajatus itämään jo seuraavasta reissustakin.

 Lofoten Rock &  Massif: Selected Climbs

Oisans nouveau oisans sauvage

Stetind and narvik - dancing on the devil's dance floor

Svartisen

Lofootella leiriydyimme Kallen kiipeilypummi alueelle. Hämmentävä paikka, jossa on satoja telttoja mutta myös vessat ja vesipiste, joiden huolto vieläpä pelaa. Onkohan joku ajatellu, että parempi kun noi pummaa vaan yhellä alueellä eikä pitkin poikin lofootteja. No leiri kun oltiin saatu pystyy niin lähdimme harjoittelemaan luontaistenvarmistusten kiinnittämistä seinään jonka jälkeen harjoittelimme vielä prusik narun avulla kiipeämistä. Tämän jälkee syömään ja nauttimaan lofoottien arinkoiseta illasta. Minun iltani tosin hieman pisti harmittamaan, koska talvella ostetulle Fjällräven Abisko Lightweight teltallemme oli ilmeisesti auringon lasku liikaa kun siitä katkesi jokainen kaari. No onneksi ei satanut ja telttaa ei tarvinut enään kasata kurssin aikana. yhden yön siinä nyt vielä nukkui.

Fjällräven Abisko Lightweight 2 

Kurssin päivä 5
Rock'n'Roll Ridge. Kurssi käytäntöön. Aurinko paistaa aamulla ja taivas on lähes pilvetön. Parempaa ilmaa tuskin pystyi edes toivomaan kurssin päätökselle ja saapahan ainakin keskityä kiipeilyyn sekä maisemiin kun ei sada. Kiipeilyllisesti reitti ei ollut vaikea, mutta korkeus tekee aina osansa vaikeusasteeseen. Tai paremminkin pää tekee osasnsa. Nyt tarvisi vielä kiinnittää omat varmistukset kiipeillessä ja jalassakaan ei ole tarkat kiipeilykengät vaan kohlot vaellusmonot. Kiipeilyn helppoudesta kertoi paljon se, että samalla kun itse jännitän ehkä nelosen muuveja, kulkee Fredrik toinen ohjaajista  ylös alas rinnettä soolona tarkistellen, että varmistukset tulee oikein kiinnitettyä. Ei siis vaikeaa, mutta se korkeus. Nillä osuuksilla taas kun ei tarvinut keskittyä kiipeilyyn tai varmistukseen niin oli maisemat vaikuttavat. Lofootit on upea paikka joka voisi olla hieman lähempänä. Uskon kuitenkin että lofooteila vietetään vielä iso osa tulevaisuuden kesistä.
Kuvat puhukoot puolestaan.

Lofoten

Merikotka näytti heiman tehokkaampaa nousua. Koko seinän korkeus käyttämättä yhtään siiven iskua.

Mikael ja Andre näyttää mallia. Kuva Fredrik Aspö

Suosittelen: http://www.arktisiaelamyksia.com/

Kurssi oli loistava. Se ei ollut liian fyysinen, pitkä eikä liian kaukana ja itselleni jäi kuitenkin tunne että sain tarpeeliset eväät alppikiipeilyn harjoitteluun. Ja nimenomaan harjoitteluun. Kaupin metsässä on ensi talvena varmasti monta hakkuankkuria. Muutenkin kaikki ohjaajat tuntui todella osaavan hommansa, mutta myös opettaa joka ei ola aina niin itsestään selvää. Samalla kuitenkin ilmapiiri pysyi rentona. Ei turhaan hötkyilty ja aina sai säätää jos oli tarvis.  Kurssista jäikin kauhea polte trädi kiipeilyyn ja kerkesinkin jo kotiin palattuamme käydä yhden nelosen kiipeämässä Viitapohjassa. Se vasta pelottikin, mutta tekemällä tottuu. Muutenkin tuntuu, että viime talven työkiireiden tuomien treeni motivaatio ongelmien jälkeen kiipeilyyn on taas palannut se alkuperäinen intohimo. Treenitalvi onkin taas tekemistä vaille valmis. Ehkä ensi kesänä sitten jo isolle seinälle.  Tai edes jäätikölle. Koskaan ei tiedä mihin polut vie ja joskus joutuu jopa tallaamaan oman polkunsa. Ainoa mikä on varmaa meidän kanssa, että siellä on kylmä ja se on korkeella.

Janikan sooloilua Ruotsin lapissa

Täältä se alkaa...tai loppuu. 

Jokaisella pidemmällä kävelylle täytyy tulla joku biisi mukaan päähän, mulla se oli tällä kertaa Paleface - Emme suostu pelkäämään. Siitäkin ainoastaan se nahkapäät kertsi. Taisin kuulla sen pari kertaa automatkalla Abiskoon.

Täältä sen voi kuunnella: 

Paleface - Emme suostu pelkäämään 

1. Päivä, Abisko - Hoiganjohka. 18km

Päivä alkoi ripeillä askelilla Abiskon turistiaseman parkkikselta. Aurinko paistoi ja lämpöä oli noin +20c. Vilkutin heipat Jannelle ja kun näin Skodamme kurvaavan jo kaukana tajusin, että mun juomapullo on muuten auton takapenkillä. Hmm...pärjäänkö kuksalla vai lähdenkö ostamaan juomapulloa nyt kun on vielä kauppa vieressä. En pärjää kuksalla. Pisin vedetön matka oli noin 6km ja mun hörppimistaktiikalla kuivun kasaan 5 päivässä. Turistikaupasta löysin sitten vaihtoehtoni: Nalgenen pullot 400ml tai 1000ml. 400ml ois tosi kivan pieni ja helppo, mutta siihen mahtuu on noin 3 kuksallista vettä. Ei siis kovin paljoa kuksaa parempi vaihtoehto. 1000ml on iso ja kömpelö, mutta on ainakin tarpeeks vettä. Oli mun se 1000ml siis otettava ja maksettava siitä noin 25€. 

Kotona olin punninnut rinkan 15 kiloiseksi, mutta sinne tuli vielä kaikkee pikkusälää, eikä se tunnu enää niin älyttömän kevyeltä kun mitä kotona fiilistelin. Mutta jalka nousee vielä ripeästi ja kevyesti vaikka on ylämäki, vähän kyllä tuntuu siltä, että urheiluksihan tää saattaa mennä jokatapauksessa.

Ensimmäinen kohteeni on Abiskojaure 14km päässä. 

Tätä nähtävyyttä kävelivät myös japanilaiset ikääntyneet katsomaan Abiskosta, jotain arktista floraa siellä oli myös, mitä he tutkivat aivan hemuleina. 

Abiskojauren tuvalle kävelin noin 4 tuntia. Aurinko porotti ja mietin, että miksi ne shortsit on vielä siellä autossa. Onneksi sentään lähdin matkaan kevyillä softshelleilläni, ne hengittää ja joustaa joka puolelta. Hikisenä aika kivoja ominaisuuksia vaatteessa. Kungsleden on todella tallattua polkua, osittain leveätä, osittain menee useampi ura vieretysten ja paljon on pitkospuita asennettu kasvustoa ja maaperää suojelemaan. Pitkospuita pitkin pääsee myös nopeasti etenemään. 

Jossain siinä 5km Abiskosta sain kävelyseuraksi ruotsalaisen paikallisen ikämiehen, se oli kalaan menossa...erikoisluvalla. Eihän siellä oikeesti saa kalastaa. Mutta siinä oli oiva paikka udella kalajuttuja. Tuolta (kansallispuiston ulkopuolelta) saa paljon rautua, harjuksia ja taimenia. Kaikkialla ei saa kalastaa, mutta ruotsin kalastuslupasivuilta nekin rajoitukset selviää. Lisää siitä mm. täällä: Fiskekort i Norrboten

Juuri ennen Abiskojauren tupaa oli kyltti Unna Allakakselle, 24km. Tuli pieni tiputus todellisuuteen taas. Että siis paljonkos sitä olinkaan taas ajatellut käveleväni seuraavana päivänä ?!? Tarvii varmaan jatkaa matkaa tuvalta ihan reippaasti vielä tänään. Pysähdyin tuvan pihalla hetken hörppimässä mehua ja kävin katsomassa millainen putiikki siellä oikein onkaan.

Silta Abiskojauren tuvalle.

Olihan siellä oikein putiikki, iso pihapiiri ja kaikkee. Kiva oli hetken jutustella muiden kulkijoiden kanssa, kaikki muutkin näytti yhtä väsyneiltä ja hikisiltä kuin mikä oma olonikin oli.
Koska olen Suomen Ladun jäsen, saan käyttää ilmaiseksi STF-tupien keittiöitä päiväsaikaan, lisäksi telttailusta pihapiirissä ja yöpymisestä tuvassa saa ihan hyvän alennuksen. En kuitenkaan jäänyt nyt syömään sen enempää, vaan jatkoin matkaa koska keli oli vielä hyvä ja piti päästä kansallispuistosta ainakin ulos, että voin luvallisesti telttailla. Tupavahti neuvoi oikean suunnan Unna Allakaksen kesäreitille ja sinne metsään matkani vei. Älytöntä pusikkoa oli kyseinen reitti. Noin 4 km myöhemmin löysin sillan kupeesta ihan hyvän telttapaikan. Olin jo aika puhki. Helteessä vaeltaminen on aika uuvuttavaa. Kokonaisuudessaan päivän aikana meni 7,5h matkaan...eli tuo loppu pätkä oli tosi hidasta etenemistä. Helle uuvutti aika paljon, vaikka join kyllä paljon niin vettä kun urheilujuomaakin. Söin ennen tupaa leivän ja pähkinöitä, tuvalla taas pähkinöitä ja mehua, tuvan jälkeen suklaapatukan. Nälkä oli jo leirissä. Blåbandin kasviscouscous meni hujauksessa, jonka jälkeen otin välikuoleman, kävelin hetken ympäristöä tutkaille ja jalkoja palautellen ja noin 20 maissa olin jo ihan unikamaa.

Telttaa pystyttäessä satutin peukaloni kiveen, niin että kynsi irtosi ihosta just sen verran että sattuu pienikin hipaisu ja verta tirskusi. Pieni sielun luuhistuminen tuli kyllä siinä väsymistilassa. Ei kai tuota oikean käden peukaloa paljon tarttee.

Yö meinas olla vähän jännittävä, ensimmäinen yö ihan yksin. Ja vielä metsässä. En tykkää metsästä erityisesti, koska siellä ei näe ympärilleen. Avarat alueet on enemmän mun mieleen, kun näkee tosi kauas ja tuuli käy.
Klo 00.16 säpsähdin hereille siihen, kun joku päristää puskien läpi mönkijällä täysillä jossain ihan vieressä. Pärinä onneksi jatkaa matkaansa aika pitkälle eikä osunut telttaan. Joten voin jatkaa unia.

Hoiganjohka. Näissä maisemissa meni ensimmäinen yö. 

 2. Päivä, Hoiganjohka - Unna Allakas. 18km

Heräsin auringon lämpöön 7 jälkeen. Olihan siinä taas nukuttu jo 11h, joten kai sitä voi herätäkkin. Olin kyllä innolla jo jatkamassa matkaakin pois puskista. Aamupalan jälkeen kamat kantoon ja menoks.

Luvattiin ukkosta ja sadetta tälle päivää...vähän uhkaavalta näyttää, mutta vielä ei sada ja eteenpäin tarvii päästä. 

Tällaista oli polku melkeinpä 8km. Välillä vähemmän puskaista ja välillä enemmän. 

Alku oli todella puskaista, välillä soista ja tosi rasittavaa. Aika lähellä leiripaikkaani tuli vastaan saamelaisten kylä, Rovvidievvá, polku kulki keskeltä mökkikylää. Oli aika hämmentävää ja samalla tosi hienoa, että niitä vielä on tuolla erämaassa. Mönkkäri olikin motskari, jonka jäljet johti kylään. Tyyppi oli kait tullut poromiesten tuvalta kylälle silloin yöllä.

Noin 1h kävelyn jälkeen alkoi ukkonen jyristä kunnolla ja kaatosade yllätti suolla. Äkkiä takki päälle ja suoja rinkan päälle. Kastuin ihan huolella ja tuuletusaukot jäi takista auki, joten takki vuosi sisällekin. Hauskaa. Puskat kasteli lahkeet  ja kengät, kengät hörppäs vettä ja jo puolessa välissä matkaa oli sukatkin niin märät että siellä tuntui litinää joka askeleella. Laskin edessä olevia kilometrejä ja tunteja päässäni ja päätin, että jos selviän tuvalle niin käytän rahani petipaikkaan, menen saunaan ja kuivatan kamani sisällä.

Silta yli Válttojohkan. Hyvä paikka kahvitauolle.

Vähän ennen Válttojohkan yli menevää siltaa alkoi avoimempi tunturimaisema ja tuuli. Kyseisen joen ja sillan läheisyydessä ennen ja jälkeen oli erinomaisia telttapaikkoja.

Loistava telttapaikka lähellä Válttojohkaa. 

Polkua.

Pitkospuita oli paljon matkalla. 

Sjangelilta laskevan joen ylimenokohdassa on ollut joskus silta. 

Nyt siinä vieressä on tasapainorata. Onneksi on tullut keikuttua slacklinella :D

Osa silloista ja pitkospuista alkoivat olla huoltoa vailla, vaikkakin edelleen toimivia ratkaisuja. Tällä reitillä ei selvästikään ole niin paljon kulkijoita kuin tunturien toisella puolella kulkevalla Kungsledenillä. 

Tuulessa housut ja paita kuivui nopeasti, mutta sukat ja kengät senkun litisi. Pari jokea piti matkalla vielä kahlata ja niissä kengät vähän hörppäsi lisää vettä. Kahluupaikoissa olisi tietty voinut ottaa kengät pois, mutta koska sukat oli jo litimärät ei paljon enää kiinnostanut niiden uudelleen pukeminen eikä toisia sukkia kannattanut tässä vaiheessa kastella.

Vihdoinkin saavuin Unna Allakas tuvalle!

STF Unna Allakas

Suihkukoppi, nykyään tuvalle on rakennettu myös sauna. Eräät rikkaammat kaverit pettyivät jollain retkellään, kun eivät päässeet saunaan  Unna Allakaksen tuvalla, joten sponsoroivat tuvalle oman saunan. Nyt siellä on sellainenin. 

Maisemaa Snárapoaiville päin tuvan ikkunasta. 

Leiri on levitetty!

Vaatteet kuivumassa.

Jalat oli ihan valkoiset rusinat kun sain kengät ja sukat pois. Sauna oli ihana ja punkassa oli mukava nukkua. Tuvalla oli vain yksi vieras lisäkseni, Alesjauren tupavahti vapaapäivän retkellään. Mukava ruotsalaisnainen, jonka kanssa tuli höpötettyä koko ilta..aika menee nopeasti kun on seuraa. Huomasin myös, että sitä näköjään oli jo kaivannut. Ilta teltalla oli jotenkin tylsä, jos on sen verran väsynyt ettei jaksa tehdä mitään, sitten sitä vaan köllöttelee, mietiskelee, kirjoittaa, puhuu itsekseen ja syö jos vatsa vetää.

Huomasin muuten kävellessäni puhuvani paljon, se mikä oli kummallista niin puhuin englanniksi ja hieman ruotsiksi.
Tähän mennessä olen saanut kävellä lähes yksin, vain muutamia ihmisiä tuli reitillä vastaan. 

3. Päivä, Unna Allakas - Alisjávri. 14km

Alesjauren tupavahti antoi vähän vinkkejä ko reitistä. Nousua tulee noin 600-700 nousumetriä, ensin noustaan noin 1-1,5h ja sen jälkeen on tasaista aika pitkä pätkä ja sitten noustaan taas yli tunnin pätkä.Ylängöllä on kosteaa ja pari kahluupaikkaa. Sen jälkeen laskeudutaan vaan Alesjávrin rantaan, joka on noi 770m korkeudessa. Ja osa reitistä on huonosti merkattu ja hankala hahmottaa. Lisäksi sain vinkin parista hyvästä telttapaikasta lähellä Kungsledenin ja tämän polun yhdistymistä.

Kengät on edelleen märät, pohjalliset myös, mutta puhtaat ja kuivat sukat menee jalkaan nyt. Mahakin ollut sekaisin tämän yön. Ehkä se viimenen puro, josta join ei ollutkaan ihan puhdas.
Nonni, onneks Janne antoi mulle gps:n matkaan. Siinä ei tosin näkynyt reittejä, mutta näkyy ainakin korkeuskäyrät, vesialueet ja tunturien muodot. Ja Kungsleden näkyy sitten tunturien toisella puolen, joten pientä suunnistamista luvassa. Oon aina tykännyt harjoitella oikeissa olosuhteissa. Osaan ehkä suunnistaa, ehkä en. Kohta se nähdään. Haha. Äiti ois iloinen jos tietäis.

Alku on lupaavaa ja mukavaa!

Siltavirityksiä

Maisema Unna Allakakselle päin. 

Ihan hyvää vauhtia pääsee etenemään vielä, suht tasaista ja jonkin verran kivikkoa.

Polku erottuu vielä.

Tästä sitten yli ja sumupilveä kohti, sukat pysyi  kuivana kun otin ne pois :P Alkamassa on päivän toinen pidempi nousu ja sen jälkeen pitkä lasku.

Ainoa reissun tauko kesken kävelyn, kun söin kunnolla ruokaa. Yleensä on tullut syötyä pussi nopeasti leiriin päästyä. Teki hyvää, jatkossa ehkä panostan näihin lounastaukoihin jos vaan on kuivaa. 

Matkaan meni lopulta useampi tunti. Lähdin tuvalta nousemaan klo 8.30 ja 16.00 oli teltta pystytettynä. Menihän siinä aikaa, eteneminen oli aika hidasta. Reittiä piti jatkuvasti tähyillä ja etsiä. Polkua ei juuri ollut muuta kuin alussa ja lopussa. Muuten reitti kulki kivikossa ja tunturilla korkeimmassa ja hankalimmassa kohtaa oli tosi paljon sumua, joten ei nähnyt eteensä kovin kauas. Välillä erottui pieni kivikasa isomman kiven päällä tai maassa, näin reittiä on yritetty sinne merkata. Haastavaa se oli tuolla korkeimmassa kohtaa, mutta gps auttoi sen verran, että osasin kiikkua kivillä suurinpiirtein oikeaan suuntaan.

Päivän mantra oli "vahvat jalat". Nilkat ja polvet on mulla aika vempulat ja märillä kivillä kiikkuminen ei ollenkaan helpottanut tuota alaraajojen hallintaa. Polvet ja nilkat voi illallakin vielä oikein hyvin, syväkyykkyyn pääsi ihan kivuitta eikä pahaa turpoluakaan ollut polvissa havaittavissa.

Telttapaikkaa valitsin aika kauan, kiviä oli paljon ja tontti meinas olla aina liian rinteessä. Mutta loistava paikka löytyi sitten kuitenkin! Eilen tuvalla pistäytynyt saksalaiskulkija meni ohi illalla ja kysyikin, että onko mulla tänään sellainen rentoilupäivä kun tähän vaan jään. Haha. Niin kai sitten :D. Mulle nuo nousut ja laskut kivikossa on rankimpia.

Hienot oli maisemat teltan suulta Alesjávrille!

Sukat ja kengät kuivumassa, edelleen hieman märät. Kiikarit oli tässä kohtaa hyvä, pysty iltapuhteiks kyttäämään saamelaiskylää, Alesjauren tupayhteisöä ja Kungsledenin kulkijoita. 

STF Alesjauren tuvat

Saamelaiskylä Alisjávri

Nää on luottohousut! Norrøna Falketind Flex 1. Kuivuu nopeasti päällä kaatosateenkin jälkeen ja joustoa löytyy. Ei pidä siis vettä, mutta lämpötilat on ollut noin +15-20c joka päivä, joten hengittävyys on ehdoton plussa jos ei oo shortseja matkassa. 

4. Päivä, Alisjávri-Nissonjohka. 30km

Heräilin aikasin, joskus 7 maissa ja mietiskelin lähtöä ja tulevia kilometrejä. Oli kylmä ja vähän sateli. Tein sitten aamupalat makuupussista käsin, kun ei tehnyt mieli nousta. Pohdin Nissonjohkaan asti kävelemistä, tai sitten vaihtoehtoina on jäädä teltalla yöksi Giron nyppylän alle siihen ennen kansallispuiston rajaa tai yöpyä Abiskojauren tuvalla esim. teltalla, se ois 100kr. Tuvalta Nissonjohkaan on vielä 9-10km. Sade taukosi ja siinä oli paikkani kamojen pakkaamiseen.

Lähdin liikkeelle ennen kahdeksaa ja kävelin Alisjávrin rantaan Kungsledenille. Siellä oli hiekkarannat ja kaikki. Voi luksusta.

Alisjávrin rannalla, Kungsleden polun varrella. 

Rantamaisemaa ja hyviä uimapaikkoja telttapaikkojen lähellä!

Alisjávrin rannalta pääsee loppumatkan myös venekyydillä Alesjauren tuvalle. Noin 35€/suunta. 

Aurinko paistoi melkeinpä koko matkan kun laaksossa kuljin. Maasto on tasaista, välillä kivikkoista ja paljon on pitkospuita taas. Aika nopeakulkuista polkua. Garddorvarrin kylki ja alamäki koskelle oli aika tuskaa. Kylki oli kivikkoista, vettä alkoi satamaan ja lopulta sitä tuli kaatamalla taas ja kaikki kamat märkänä. Jalat alkoi olla väsyksissä jo kun matkaa oli takana noin 17km. Liukkailla kivillä sitten tossun kärki jotenkin lipsahti ja vasen polvi pääsi yliojentumaan ikävästi. Ei onneksi kuulunut naksahduksia tai poksahduksia, mutta jotain venähti aika varmasti...polvi tuntui ikävältä ja loppumatkan yritinkin askeltaa rauhassa ja harkitusti. Kivien ja mudan seassa jyrkkään alamäkeen se on vaan hieman haastavaa.

Selvisin kuitenkin Abiskojauren tuvalle asti pohtimaan jatkoa. Ja etenkin syömään. Vesisateessa en ruvennut keittelemään vesiä ja ruisleivät oli homehtuneet, joten lounaaksi oli mysliä kuksasta kera snickersin. Nopea, helppo ja hyvää kylmänä. Namnam!

Tuvan pihalla kuivattelin hetken takkia ja tauotin jalkojani istuskellen. Ruokaseurakseni tuli ruotsalaispariskunta, joka olikin loistoseuraa. Siihen tuli lisäksi vielä sellainen yli 60v ruotsalainen alppikiipeilijäveteraani, hän muistutti minua paljon Trondista. Trond on noin 3 kk sitten menehtynyt norjalaisystäväni, joka opetti mulle paljon luonnosta, erämaasta ja elämästä. Hän oli sellainen, joka  auttoi toteuttamaan kaikkia vuoristohaaveitani ja kannusti aina menemään ja kokeilemaan kaikkea ja olemaan hullu, utelias itseni kaiken kanssa eikä kenestäkään typerästä kritisoijasta pitänyt välittää. Ja aina se sanoi, että typerää miestä ei kannata ottaa, hyviäkin on paljon. :D  6 vuotta sitten hän ja eräs toinen Norjan kaverini lähtivät retkikuntineen Huippuvuorille norppia metsästämään asiakkaiden kanssa (erä- ja metsästysoppaita kun olivat) ja pyysivät ohimennen mukaansa reissuun. Minun erämaa ja ulkoilukokemus oli siinävaiheessa aikalailla minimaalista. En ihan uskonut kuuluvani siihen joukkoon, mutta hitto pitihän sinne lähteä kun tilaisuus tuli. Ja kyllä kannatti <3 Upea paikka!

Jos palataan takaisin ruokaseuraani, niin siinä hurahti yli tunti jutustellen tämän joukon kanssa ja couscous meni taas vauhdilla alas. Blåbandin kasvis couscous -pussillisen ja parin kahvikupin jälkeen tuossa seurassa olin taas täynnä virtaa. Päätin siis jatkaa vielä matkaani Nissonjohkaan. Alpinisti inspiroi taas kuivattamaan ja tekemään hyviä retkiruokia myös itse, sain vinkkejä hyviin opuksiinkin. Oli aika sanoa heipat ja matka jatkui.

Noin tunnin päästä todellisuus ja väsyneet itsesyytökset alkoivat laskeutua ylleni. Lähin sitte. Oliko pakko? Eikö voi ollenkaan pysähtyä paikoilleen ja nauttia olostaan? Mihin nyt on kiire? Vasen polvi on aika tulessa, ei nyt kipeä varsinaisesti, mutta jotenkin turvoksissa eikä varmaan 10km kävely rinkka selässä tee sille ainakaan hyvää. Tuvalla oli hyvää seuraakin. En tiedä mikä aivopieru tapahtui. No säästinpähän taas 10€ ja huomenna kävelen vain 5km.

Viimeinen telttapaikka. Teltta ja kaikki kamat kuivumaan taas. 

Viimeiset 2km laskin askelia, jalkapohjiin sattui, mantrana oli "kipu on vaan päässäsi", mietin 8 vuoden takaista maratonjuoksuani, siitäkin selvisin ja se tuntui aika pahalta viimeiset 7km, nyt ei oo enää kuin pari, en voi ainakaan kuolla tähän, naamakin tuntuu palaneelta. Kurjuuden maksimointi on tuttua, mutta tää tuntui vähän vielä pahemmalta. Leiriin päästyäni aion ensitöikseni ottaa kengät pois ja mennä jokeen seisomaan, se on ainoa mikä voi auttaa. Myös pizza ois hyvä. Ja valkoviiniä ois auton takakontissa. Oi, että tai joku pohjehieronta! Päädyin siihen jokeen, parasta mitä oli tarjolla.

Paikka oli loistava, tasainen ja pehmeä, uni tuli hyvin. Joki oli kylmä ja polvet jäykät. 

5. Päivä, Nissonjohka - Abisko. 5km

Polun varrelta.

Aurinko paistoi ja talsin hitaasti. Lähellä Abiskoa sain Jannelta viestin, että heidän kurssi loppuukin vasta noin klo 15 aikaan (eikä 12 niinkuin luultiin) ja ne on Lofooteilla eikä Narvikissa, eli mulla on iltaan asti aikaa hoitaa itteni Narvikiin. Aika kiva, koska saavuin Abiskoon klo 10.30. Myöhästyin aamupalaltakin, mutta tilalle sain porkkanakakkua ja niin paljon kahvia kuin jaksoin juoda. Köllöttelin päivän riippumatossa turistiaseman pihalla odotellen iltapäivän bussia Narvikiin. Ei ois tarttenu eilen kiirehtia ollenkaan. Oisin saanu köllötellä riippumatossa useemman tunnin vaikka oisin lähteny vasta aamulla kävelemään Abiskojauresta.
Who knew. Hieno matka jokatapauksessa!

Pisin matka on matka sisäänpäin. 

Reissun jälkeen Janika painoi 61kg (-1kg), eli hyvin pysyttiin ruuassa!

Seuraavaksi matka jatkuu Norjan puolella yhdessä Jannen kanssa!