torstai 4. elokuuta 2016

Janikan sooloilua Ruotsin lapissa

Täältä se alkaa...tai loppuu. 
Jokaisella pidemmällä kävelylle täytyy tulla joku biisi mukaan päähän, mulla se oli tällä kertaa Paleface - Emme suostu pelkäämään. Siitäkin ainoastaan se nahkapäät kertsi. Taisin kuulla sen pari kertaa automatkalla Abiskoon.
Täältä sen voi kuunnella: 


1. Päivä, Abisko - Hoiganjohka. 18km

Päivä alkoi ripeillä askelilla Abiskon turistiaseman parkkikselta. Aurinko paistoi ja lämpöä oli noin +20c. Vilkutin heipat Jannelle ja kun näin Skodamme kurvaavan jo kaukana tajusin, että mun juomapullo on muuten auton takapenkillä. Hmm...pärjäänkö kuksalla vai lähdenkö ostamaan juomapulloa nyt kun on vielä kauppa vieressä. En pärjää kuksalla. Pisin vedetön matka oli noin 6km ja mun hörppimistaktiikalla kuivun kasaan 5 päivässä. Turistikaupasta löysin sitten vaihtoehtoni: Nalgenen pullot 400ml tai 1000ml. 400ml ois tosi kivan pieni ja helppo, mutta siihen mahtuu on noin 3 kuksallista vettä. Ei siis kovin paljoa kuksaa parempi vaihtoehto. 1000ml on iso ja kömpelö, mutta on ainakin tarpeeks vettä. Oli mun se 1000ml siis otettava ja maksettava siitä noin 25€. 

Kotona olin punninnut rinkan 15 kiloiseksi, mutta sinne tuli vielä kaikkee pikkusälää, eikä se tunnu enää niin älyttömän kevyeltä kun mitä kotona fiilistelin. Mutta jalka nousee vielä ripeästi ja kevyesti vaikka on ylämäki, vähän kyllä tuntuu siltä, että urheiluksihan tää saattaa mennä jokatapauksessa.

Ensimmäinen kohteeni on Abiskojaure 14km päässä. 

Tätä nähtävyyttä kävelivät myös japanilaiset ikääntyneet katsomaan Abiskosta, jotain arktista floraa siellä oli myös, mitä he tutkivat aivan hemuleina. 
Abiskojauren tuvalle kävelin noin 4 tuntia. Aurinko porotti ja mietin, että miksi ne shortsit on vielä siellä autossa. Onneksi sentään lähdin matkaan kevyillä softshelleilläni, ne hengittää ja joustaa joka puolelta. Hikisenä aika kivoja ominaisuuksia vaatteessa. Kungsleden on todella tallattua polkua, osittain leveätä, osittain menee useampi ura vieretysten ja paljon on pitkospuita asennettu kasvustoa ja maaperää suojelemaan. Pitkospuita pitkin pääsee myös nopeasti etenemään. 

Jossain siinä 5km Abiskosta sain kävelyseuraksi ruotsalaisen paikallisen ikämiehen, se oli kalaan menossa...erikoisluvalla. Eihän siellä oikeesti saa kalastaa. Mutta siinä oli oiva paikka udella kalajuttuja. Tuolta (kansallispuiston ulkopuolelta) saa paljon rautua, harjuksia ja taimenia. Kaikkialla ei saa kalastaa, mutta ruotsin kalastuslupasivuilta nekin rajoitukset selviää. Lisää siitä mm. täällä: Fiskekort i Norrboten

Juuri ennen Abiskojauren tupaa oli kyltti Unna Allakakselle, 24km. Tuli pieni tiputus todellisuuteen taas. Että siis paljonkos sitä olinkaan taas ajatellut käveleväni seuraavana päivänä ?!? Tarvii varmaan jatkaa matkaa tuvalta ihan reippaasti vielä tänään. Pysähdyin tuvan pihalla hetken hörppimässä mehua ja kävin katsomassa millainen putiikki siellä oikein onkaan.

Silta Abiskojauren tuvalle.
Olihan siellä oikein putiikki, iso pihapiiri ja kaikkee. Kiva oli hetken jutustella muiden kulkijoiden kanssa, kaikki muutkin näytti yhtä väsyneiltä ja hikisiltä kuin mikä oma olonikin oli.
Koska olen Suomen Ladun jäsen, saan käyttää ilmaiseksi STF-tupien keittiöitä päiväsaikaan, lisäksi telttailusta pihapiirissä ja yöpymisestä tuvassa saa ihan hyvän alennuksen. En kuitenkaan jäänyt nyt syömään sen enempää, vaan jatkoin matkaa koska keli oli vielä hyvä ja piti päästä kansallispuistosta ainakin ulos, että voin luvallisesti telttailla. Tupavahti neuvoi oikean suunnan Unna Allakaksen kesäreitille ja sinne metsään matkani vei. Älytöntä pusikkoa oli kyseinen reitti. Noin 4 km myöhemmin löysin sillan kupeesta ihan hyvän telttapaikan. Olin jo aika puhki. Helteessä vaeltaminen on aika uuvuttavaa. Kokonaisuudessaan päivän aikana meni 7,5h matkaan...eli tuo loppu pätkä oli tosi hidasta etenemistä. Helle uuvutti aika paljon, vaikka join kyllä paljon niin vettä kun urheilujuomaakin. Söin ennen tupaa leivän ja pähkinöitä, tuvalla taas pähkinöitä ja mehua, tuvan jälkeen suklaapatukan. Nälkä oli jo leirissä. Blåbandin kasviscouscous meni hujauksessa, jonka jälkeen otin välikuoleman, kävelin hetken ympäristöä tutkaille ja jalkoja palautellen ja noin 20 maissa olin jo ihan unikamaa.

Telttaa pystyttäessä satutin peukaloni kiveen, niin että kynsi irtosi ihosta just sen verran että sattuu pienikin hipaisu ja verta tirskusi. Pieni sielun luuhistuminen tuli kyllä siinä väsymistilassa. Ei kai tuota oikean käden peukaloa paljon tarttee.

Yö meinas olla vähän jännittävä, ensimmäinen yö ihan yksin. Ja vielä metsässä. En tykkää metsästä erityisesti, koska siellä ei näe ympärilleen. Avarat alueet on enemmän mun mieleen, kun näkee tosi kauas ja tuuli käy.
Klo 00.16 säpsähdin hereille siihen, kun joku päristää puskien läpi mönkijällä täysillä jossain ihan vieressä. Pärinä onneksi jatkaa matkaansa aika pitkälle eikä osunut telttaan. Joten voin jatkaa unia.


Hoiganjohka. Näissä maisemissa meni ensimmäinen yö. 

 2. Päivä, Hoiganjohka - Unna Allakas. 18km

Heräsin auringon lämpöön 7 jälkeen. Olihan siinä taas nukuttu jo 11h, joten kai sitä voi herätäkkin. Olin kyllä innolla jo jatkamassa matkaakin pois puskista. Aamupalan jälkeen kamat kantoon ja menoks.

Luvattiin ukkosta ja sadetta tälle päivää...vähän uhkaavalta näyttää, mutta vielä ei sada ja eteenpäin tarvii päästä. 

Tällaista oli polku melkeinpä 8km. Välillä vähemmän puskaista ja välillä enemmän. 
Alku oli todella puskaista, välillä soista ja tosi rasittavaa. Aika lähellä leiripaikkaani tuli vastaan saamelaisten kylä, Rovvidievvá, polku kulki keskeltä mökkikylää. Oli aika hämmentävää ja samalla tosi hienoa, että niitä vielä on tuolla erämaassa. Mönkkäri olikin motskari, jonka jäljet johti kylään. Tyyppi oli kait tullut poromiesten tuvalta kylälle silloin yöllä.

Noin 1h kävelyn jälkeen alkoi ukkonen jyristä kunnolla ja kaatosade yllätti suolla. Äkkiä takki päälle ja suoja rinkan päälle. Kastuin ihan huolella ja tuuletusaukot jäi takista auki, joten takki vuosi sisällekin. Hauskaa. Puskat kasteli lahkeet  ja kengät, kengät hörppäs vettä ja jo puolessa välissä matkaa oli sukatkin niin märät että siellä tuntui litinää joka askeleella. Laskin edessä olevia kilometrejä ja tunteja päässäni ja päätin, että jos selviän tuvalle niin käytän rahani petipaikkaan, menen saunaan ja kuivatan kamani sisällä.

Silta yli Válttojohkan. Hyvä paikka kahvitauolle.

Vähän ennen Válttojohkan yli menevää siltaa alkoi avoimempi tunturimaisema ja tuuli. Kyseisen joen ja sillan läheisyydessä ennen ja jälkeen oli erinomaisia telttapaikkoja.

Loistava telttapaikka lähellä Válttojohkaa. 


Polkua.

Pitkospuita oli paljon matkalla. 

Sjangelilta laskevan joen ylimenokohdassa on ollut joskus silta. 

Nyt siinä vieressä on tasapainorata. Onneksi on tullut keikuttua slacklinella :D



Osa silloista ja pitkospuista alkoivat olla huoltoa vailla, vaikkakin edelleen toimivia ratkaisuja. Tällä reitillä ei selvästikään ole niin paljon kulkijoita kuin tunturien toisella puolella kulkevalla Kungsledenillä. 

Tuulessa housut ja paita kuivui nopeasti, mutta sukat ja kengät senkun litisi. Pari jokea piti matkalla vielä kahlata ja niissä kengät vähän hörppäsi lisää vettä. Kahluupaikoissa olisi tietty voinut ottaa kengät pois, mutta koska sukat oli jo litimärät ei paljon enää kiinnostanut niiden uudelleen pukeminen eikä toisia sukkia kannattanut tässä vaiheessa kastella.

Vihdoinkin saavuin Unna Allakas tuvalle!
STF Unna Allakas


Suihkukoppi, nykyään tuvalle on rakennettu myös sauna. Eräät rikkaammat kaverit pettyivät jollain retkellään, kun eivät päässeet saunaan  Unna Allakaksen tuvalla, joten sponsoroivat tuvalle oman saunan. Nyt siellä on sellainenin. 

Maisemaa Snárapoaiville päin tuvan ikkunasta. 

Leiri on levitetty!

Vaatteet kuivumassa.

Jalat oli ihan valkoiset rusinat kun sain kengät ja sukat pois. Sauna oli ihana ja punkassa oli mukava nukkua. Tuvalla oli vain yksi vieras lisäkseni, Alesjauren tupavahti vapaapäivän retkellään. Mukava ruotsalaisnainen, jonka kanssa tuli höpötettyä koko ilta..aika menee nopeasti kun on seuraa. Huomasin myös, että sitä näköjään oli jo kaivannut. Ilta teltalla oli jotenkin tylsä, jos on sen verran väsynyt ettei jaksa tehdä mitään, sitten sitä vaan köllöttelee, mietiskelee, kirjoittaa, puhuu itsekseen ja syö jos vatsa vetää.

Huomasin muuten kävellessäni puhuvani paljon, se mikä oli kummallista niin puhuin englanniksi ja hieman ruotsiksi.
Tähän mennessä olen saanut kävellä lähes yksin, vain muutamia ihmisiä tuli reitillä vastaan. 

3. Päivä, Unna Allakas - Alisjávri. 14km

Alesjauren tupavahti antoi vähän vinkkejä ko reitistä. Nousua tulee noin 600-700 nousumetriä, ensin noustaan noin 1-1,5h ja sen jälkeen on tasaista aika pitkä pätkä ja sitten noustaan taas yli tunnin pätkä.Ylängöllä on kosteaa ja pari kahluupaikkaa. Sen jälkeen laskeudutaan vaan Alesjávrin rantaan, joka on noi 770m korkeudessa. Ja osa reitistä on huonosti merkattu ja hankala hahmottaa. Lisäksi sain vinkin parista hyvästä telttapaikasta lähellä Kungsledenin ja tämän polun yhdistymistä.

Kengät on edelleen märät, pohjalliset myös, mutta puhtaat ja kuivat sukat menee jalkaan nyt. Mahakin ollut sekaisin tämän yön. Ehkä se viimenen puro, josta join ei ollutkaan ihan puhdas.
Nonni, onneks Janne antoi mulle gps:n matkaan. Siinä ei tosin näkynyt reittejä, mutta näkyy ainakin korkeuskäyrät, vesialueet ja tunturien muodot. Ja Kungsleden näkyy sitten tunturien toisella puolen, joten pientä suunnistamista luvassa. Oon aina tykännyt harjoitella oikeissa olosuhteissa. Osaan ehkä suunnistaa, ehkä en. Kohta se nähdään. Haha. Äiti ois iloinen jos tietäis.

Alku on lupaavaa ja mukavaa!

Siltavirityksiä

Maisema Unna Allakakselle päin. 


Ihan hyvää vauhtia pääsee etenemään vielä, suht tasaista ja jonkin verran kivikkoa.

Polku erottuu vielä.

Tästä sitten yli ja sumupilveä kohti, sukat pysyi  kuivana kun otin ne pois :P Alkamassa on päivän toinen pidempi nousu ja sen jälkeen pitkä lasku.

Ainoa reissun tauko kesken kävelyn, kun söin kunnolla ruokaa. Yleensä on tullut syötyä pussi nopeasti leiriin päästyä. Teki hyvää, jatkossa ehkä panostan näihin lounastaukoihin jos vaan on kuivaa. 
Matkaan meni lopulta useampi tunti. Lähdin tuvalta nousemaan klo 8.30 ja 16.00 oli teltta pystytettynä. Menihän siinä aikaa, eteneminen oli aika hidasta. Reittiä piti jatkuvasti tähyillä ja etsiä. Polkua ei juuri ollut muuta kuin alussa ja lopussa. Muuten reitti kulki kivikossa ja tunturilla korkeimmassa ja hankalimmassa kohtaa oli tosi paljon sumua, joten ei nähnyt eteensä kovin kauas. Välillä erottui pieni kivikasa isomman kiven päällä tai maassa, näin reittiä on yritetty sinne merkata. Haastavaa se oli tuolla korkeimmassa kohtaa, mutta gps auttoi sen verran, että osasin kiikkua kivillä suurinpiirtein oikeaan suuntaan.

Päivän mantra oli "vahvat jalat". Nilkat ja polvet on mulla aika vempulat ja märillä kivillä kiikkuminen ei ollenkaan helpottanut tuota alaraajojen hallintaa. Polvet ja nilkat voi illallakin vielä oikein hyvin, syväkyykkyyn pääsi ihan kivuitta eikä pahaa turpoluakaan ollut polvissa havaittavissa.

Telttapaikkaa valitsin aika kauan, kiviä oli paljon ja tontti meinas olla aina liian rinteessä. Mutta loistava paikka löytyi sitten kuitenkin! Eilen tuvalla pistäytynyt saksalaiskulkija meni ohi illalla ja kysyikin, että onko mulla tänään sellainen rentoilupäivä kun tähän vaan jään. Haha. Niin kai sitten :D. Mulle nuo nousut ja laskut kivikossa on rankimpia.

Hienot oli maisemat teltan suulta Alesjávrille!

Sukat ja kengät kuivumassa, edelleen hieman märät. Kiikarit oli tässä kohtaa hyvä, pysty iltapuhteiks kyttäämään saamelaiskylää, Alesjauren tupayhteisöä ja Kungsledenin kulkijoita. 

STF Alesjauren tuvat

Saamelaiskylä Alisjávri
Nää on luottohousut! Norrøna Falketind Flex 1. Kuivuu nopeasti päällä kaatosateenkin jälkeen ja joustoa löytyy. Ei pidä siis vettä, mutta lämpötilat on ollut noin +15-20c joka päivä, joten hengittävyys on ehdoton plussa jos ei oo shortseja matkassa. 

4. Päivä, Alisjávri-Nissonjohka. 30km

Heräilin aikasin, joskus 7 maissa ja mietiskelin lähtöä ja tulevia kilometrejä. Oli kylmä ja vähän sateli. Tein sitten aamupalat makuupussista käsin, kun ei tehnyt mieli nousta. Pohdin Nissonjohkaan asti kävelemistä, tai sitten vaihtoehtoina on jäädä teltalla yöksi Giron nyppylän alle siihen ennen kansallispuiston rajaa tai yöpyä Abiskojauren tuvalla esim. teltalla, se ois 100kr. Tuvalta Nissonjohkaan on vielä 9-10km. Sade taukosi ja siinä oli paikkani kamojen pakkaamiseen.

Lähdin liikkeelle ennen kahdeksaa ja kävelin Alisjávrin rantaan Kungsledenille. Siellä oli hiekkarannat ja kaikki. Voi luksusta.

Alisjávrin rannalla, Kungsleden polun varrella. 
Rantamaisemaa ja hyviä uimapaikkoja telttapaikkojen lähellä!

Alisjávrin rannalta pääsee loppumatkan myös venekyydillä Alesjauren tuvalle. Noin 35€/suunta. 

Aurinko paistoi melkeinpä koko matkan kun laaksossa kuljin. Maasto on tasaista, välillä kivikkoista ja paljon on pitkospuita taas. Aika nopeakulkuista polkua. Garddorvarrin kylki ja alamäki koskelle oli aika tuskaa. Kylki oli kivikkoista, vettä alkoi satamaan ja lopulta sitä tuli kaatamalla taas ja kaikki kamat märkänä. Jalat alkoi olla väsyksissä jo kun matkaa oli takana noin 17km. Liukkailla kivillä sitten tossun kärki jotenkin lipsahti ja vasen polvi pääsi yliojentumaan ikävästi. Ei onneksi kuulunut naksahduksia tai poksahduksia, mutta jotain venähti aika varmasti...polvi tuntui ikävältä ja loppumatkan yritinkin askeltaa rauhassa ja harkitusti. Kivien ja mudan seassa jyrkkään alamäkeen se on vaan hieman haastavaa.

Selvisin kuitenkin Abiskojauren tuvalle asti pohtimaan jatkoa. Ja etenkin syömään. Vesisateessa en ruvennut keittelemään vesiä ja ruisleivät oli homehtuneet, joten lounaaksi oli mysliä kuksasta kera snickersin. Nopea, helppo ja hyvää kylmänä. Namnam!

Tuvan pihalla kuivattelin hetken takkia ja tauotin jalkojani istuskellen. Ruokaseurakseni tuli ruotsalaispariskunta, joka olikin loistoseuraa. Siihen tuli lisäksi vielä sellainen yli 60v ruotsalainen alppikiipeilijäveteraani, hän muistutti minua paljon Trondista. Trond on noin 3 kk sitten menehtynyt norjalaisystäväni, joka opetti mulle paljon luonnosta, erämaasta ja elämästä. Hän oli sellainen, joka  auttoi toteuttamaan kaikkia vuoristohaaveitani ja kannusti aina menemään ja kokeilemaan kaikkea ja olemaan hullu, utelias itseni kaiken kanssa eikä kenestäkään typerästä kritisoijasta pitänyt välittää. Ja aina se sanoi, että typerää miestä ei kannata ottaa, hyviäkin on paljon. :D  6 vuotta sitten hän ja eräs toinen Norjan kaverini lähtivät retkikuntineen Huippuvuorille norppia metsästämään asiakkaiden kanssa (erä- ja metsästysoppaita kun olivat) ja pyysivät ohimennen mukaansa reissuun. Minun erämaa ja ulkoilukokemus oli siinävaiheessa aikalailla minimaalista. En ihan uskonut kuuluvani siihen joukkoon, mutta hitto pitihän sinne lähteä kun tilaisuus tuli. Ja kyllä kannatti <3 Upea paikka!

Jos palataan takaisin ruokaseuraani, niin siinä hurahti yli tunti jutustellen tämän joukon kanssa ja couscous meni taas vauhdilla alas. Blåbandin kasvis couscous -pussillisen ja parin kahvikupin jälkeen tuossa seurassa olin taas täynnä virtaa. Päätin siis jatkaa vielä matkaani Nissonjohkaan. Alpinisti inspiroi taas kuivattamaan ja tekemään hyviä retkiruokia myös itse, sain vinkkejä hyviin opuksiinkin. Oli aika sanoa heipat ja matka jatkui.

Noin tunnin päästä todellisuus ja väsyneet itsesyytökset alkoivat laskeutua ylleni. Lähin sitte. Oliko pakko? Eikö voi ollenkaan pysähtyä paikoilleen ja nauttia olostaan? Mihin nyt on kiire? Vasen polvi on aika tulessa, ei nyt kipeä varsinaisesti, mutta jotenkin turvoksissa eikä varmaan 10km kävely rinkka selässä tee sille ainakaan hyvää. Tuvalla oli hyvää seuraakin. En tiedä mikä aivopieru tapahtui. No säästinpähän taas 10€ ja huomenna kävelen vain 5km.

Viimeinen telttapaikka. Teltta ja kaikki kamat kuivumaan taas. 
Viimeiset 2km laskin askelia, jalkapohjiin sattui, mantrana oli "kipu on vaan päässäsi", mietin 8 vuoden takaista maratonjuoksuani, siitäkin selvisin ja se tuntui aika pahalta viimeiset 7km, nyt ei oo enää kuin pari, en voi ainakaan kuolla tähän, naamakin tuntuu palaneelta. Kurjuuden maksimointi on tuttua, mutta tää tuntui vähän vielä pahemmalta. Leiriin päästyäni aion ensitöikseni ottaa kengät pois ja mennä jokeen seisomaan, se on ainoa mikä voi auttaa. Myös pizza ois hyvä. Ja valkoviiniä ois auton takakontissa. Oi, että tai joku pohjehieronta! Päädyin siihen jokeen, parasta mitä oli tarjolla.

Paikka oli loistava, tasainen ja pehmeä, uni tuli hyvin. Joki oli kylmä ja polvet jäykät. 

5. Päivä, Nissonjohka - Abisko. 5km


Polun varrelta.
Aurinko paistoi ja talsin hitaasti. Lähellä Abiskoa sain Jannelta viestin, että heidän kurssi loppuukin vasta noin klo 15 aikaan (eikä 12 niinkuin luultiin) ja ne on Lofooteilla eikä Narvikissa, eli mulla on iltaan asti aikaa hoitaa itteni Narvikiin. Aika kiva, koska saavuin Abiskoon klo 10.30. Myöhästyin aamupalaltakin, mutta tilalle sain porkkanakakkua ja niin paljon kahvia kuin jaksoin juoda. Köllöttelin päivän riippumatossa turistiaseman pihalla odotellen iltapäivän bussia Narvikiin. Ei ois tarttenu eilen kiirehtia ollenkaan. Oisin saanu köllötellä riippumatossa useemman tunnin vaikka oisin lähteny vasta aamulla kävelemään Abiskojauresta.
Who knew. Hieno matka jokatapauksessa!


Pisin matka on matka sisäänpäin. 

Reissun jälkeen Janika painoi 61kg (-1kg), eli hyvin pysyttiin ruuassa!
Seuraavaksi matka jatkuu Norjan puolella yhdessä Jannen kanssa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti