Syksy on ollut kuluttavaa aikaa molemmille. Töitä ja opiskeluhommia on riittänyt ja retkille on jäänyt aikaa paljon vähemmän kuin olisi haluttu. Nyt on pahimmat opinto- ja työahdistukset takana päin ja on hetki aikaa fiilistellä.
Vesille yritettiin päästä niin paljon kuin mahdollista, koska järvi oli lähellä ja venekin parkissa. Veneily ei myöskään vaadi paljoa energiaa. Sen sijaan vesiympäristön on tutkittu lataavan ihmismielen ja -kehon energiavarastoja. Tällainen elvyttävä ympäristö oli kyllä syksyn aikana tarpeen.
💗
|
Loppukesällä hienoja kelejä riitti ja tuli käytyä ahkerasti ravustamassa ja siinä ohessa kalastamassa |
|
Peilityyni poukama löytyi ja Janne haisteli hyvää haukipaikkaa.
|
Saalistakin tuli! |
|
|
Lokki ihmettelee matkalaisia |
|
Matkalaiset ihmettelee maailman menoa ja järven selälle karanneita rapumertoja.... |
|
Illan tullen järvellä sai aina nautiskella pinkillä maalastusta taivaanrannasta 💗💗 |
|
Välillä meni myöhään kalamiehen kanssa, mutta vaikkei itse jaksanut enää kalastaa niin tuota kuutamoa jaksoi kyllä ihastella 😍 |
|
Kuutamo |
|
Nuotiollekin päästiin välillä |
|
Aamun sarastus sumuverhon läpi on yksi lempi maisemistani! |
|
Lätyt on kans retkien vakiokamaa! |
|
Lisää pinkkejä taivaan rantoja |
|
Ja marmorisia järven pintoja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti